maanantai 21. tammikuuta 2013

Tästä se lähti



Juuri tästä. 



7.1.2013 painoni oli 75kg. Miltein vuosi sitten synnytin esikoiseni, ja raskauskiloja jäi semmoiset 15 kg.
5.1 löysin Fitfarmin nettisivut ja päätin liittyä 7.1 alkaneeseen Superdieettiin kestäen 6 viikkoa, joka toteutetaan nettivalmennuksena. 

Aamut starttaa marjoilla ja maitorahkalla, isommat ateriat koostuvat vihreistä vihanneksista ja lihasta.
Saan joka kerta vatsani täyteen (annokset on VALTAVIA!) ja kun 3 tuntia kuluu, vatsani ilmoittaa nälästä.
Vettä tulisi juoda 3 litraa, jonka saavutan päivän aikana kun kuljetan 1,5L vesipulloa mukana, ja täytän sen tarvittaessa. 

Liikuntaa on tullut lisättyä kovasti. Itse SD:hen(superdieettiin) kuuluu 4 aamuaerobista tyhjällä vatsalla ja 4 lihaskuntotreeniä per viikko. Itsellä aamuaerobiset eivät aivan oppikirjan mukaan onnistu, mutta liikuttua tulee kuitenkin ja saatan korvata ulkonalenkkeilyn sisätilatreenillä. Olen jo nyt 3.viikon alkaessa huomannut muutoksen kunnossani. 

Motivaatio on ollut alusta lähtien tärkeä ja perheeni tukee minua tässä asiassa 100%.
Tosin mies kantaa edelleen itselleen sipsit ja karkit kotiin, mutta dieetin alettua olen yllätyksekseni huomennut etten himoitse pizzaa tai muita entisiä herkkujani.
Olen aina ollut "isompi" ja laihdutukset ovat hyvin nopeasti kaatuneet milloin mihinkin syyhyn.
Kuitenkin suurena haaveena on ollut sporttisempi kroppa ja hyvä, terve elämä.

Erityisesti nyt kun olen itse roolimallina omalle tyttärelleni, on entistä tärkeämpää että pystyn hallitsemaan omaa kehoani ja ruokahaluani, ja osoittaa lapselleni oikeanlaisen suhteen ruokaan ja liikuntaan.


En aikonut aloittaa blogia aiheesta, koska yleensä bloggaukset loppuvat jossain kohtaa. Mutta koen että voin ehkä auttaa muita laihduttajia omilla kirjoituksillani, ja on se mukava päästä purkamaan päätään. 


Tervetuloa seuraamaan Keelyan matkaa timmimpään muotoon! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti