perjantai 6. maaliskuuta 2015

Uusi perheenjäsen--> raskauskiloista eroon pääseminen

Tämä blogi hiljeni viime vuonna kun sain positiivisen raskaustestiin tammikuussa 2014.
Silloin laihdutus ja dieettaminen lässähtivät pahoinvointeihin ja sainhan kerättyä taas massaa kuten esikoisen kanssa.

Nyt kun kupous on yli 5 kk vanha ja painokin alkanut itsekseen hieman tippua ja luotan että imetys ei kärsi niin uskallan taas tavoitella pienempää vaatekokoa ja parempaa oloa.

Lähtöpaino nyt on 74,5kg. Aloitin maanantaina juoksukoulun eli täältä löytyy: Juoksuohjelma 11 viikkoa

Uskoin että en jaksa juosta sitä vaadittua 2 minuuttia mutta höpö höpö menisi enemmänkin!
Olen myös piristynyt vaikka yöllä tulee herättyä sen sata kertaa pojan syöttämiseen ja muihin hulapaloihin.

Herkuttelut on aika iso osa arkea, mutta nyt käytössä on n. herkkukippo eli vain sen verran saan kerralla syödä, jos esim. miehellä tekee mieli sipsiä niin minä saan vain pienen kipollisen. Sekin tullut tässä todettua oikein toimivaksi. Ei edes herkkuja tee mieli kun tulee liikuttua enemmän.

Seuraava askel olisi lihaskuntoharjoittelun aloitus. Syömisiin en vielä niin puutu, kuin herkkujen rajoittamisella. En halua vaarantaa imetystä, ja muutenkin syöminen on nyt sinänsä ihan hyvää ollut sillä tulee aterioilla syötyä kasviksia ja aamulla puuroa ja vedettyä proteiinia rahkan tai raejuuston muodossa.

Kävin raskauden aikana fysioterapeutilla joka totesi mun polviongelmien johtuvan ylitaipuvista nivelistä. Mm miksei kukaan muu sitä tajunnut, siis nää polvet on ihan kierot???
Eli lihaskuntoharjoittelussa tulisi ottaa huomioon polvia vahvistavia lihaksia jne. Ja etten väännä polvia liian taakse.

Tavoite olisi päästä sinne 67kg mitä painoin suuunilleen ennen raskautta, jotta nuo lukemattomat farkut ja vaatteet mahtuisi kesällä päälle. Sillä tällä hetkellä tasan yhdet farkut käytössä, koska odotushousuihin en enää palaa.

Motivaatio ja into on kova, olo kuin supernaisella! Kait se tuo kevät tekee sen, ja olen valmis sanomaan lumelle HEI HEI, laajenee ulkoilumahdollisuudet koko perheen kanssa eikä jalka luista jäällä.


torstai 16. tammikuuta 2014

2. viikko SD:tä

Holaa!

Viime viikko meni makustellessa uutta dieettiä ja treenejä. Hyppäsin pitkästä aikaa jopa crosstrainerini kyytiin ja vedin ennätykselliset 40 min :O Ennen max 30 min tullu tehtyä sinnillä.
Innostuin siitä sitten tälläkin viikolla ja tänään varmaan vetasen taas illalla.

Painosta humpsahti jo viikko sitten pois 2,5kg eli paino nyt 67,5 kg. Tänään huvikseen kävin uudestaan puntarilla mutta se näytti edelleen tuota samaa.
Mitoissa ei ollut maanantaina isoa muutosta, sentti pois sieltä täältä. Olo on aika turpe ollut, jotenkin turvottaa sikana ja pakki ihan jumissa. Vettä pitäisi juoda litra enemmän tai enemmän päivällä, ajottuu aika lailla iltaan tuo tankkaaminen viime hetkellä. Yöllä sit pissattaa hulluna.

Ruuat maistuu kivasti. Tein jauhelihasta "kebabbia" eli tosi tiivistä mureketta ja sitten paistoin kilon kalkkunarullan. Sitten jaoin päivä annoksiin ja pakkaseen. Kivasti on riittäneet. Sit päivällä pilkkoo salaattia ja paistella pannukka kesäkurpitsaa, sipulia ja vihreetä paprikaa nam!

Mulla alkaa menkat ihan tällä viikolla, niin tosi rajut PMS-oireet ollu. Tiiä johtuuko ruokavalion takia, nyt vähän helpottanu. Ja turvotuksenki vois laittaa dieetin piikkiin.

Hassu puoli tässä ollut se kun tyttären olen ottanut mukaan ruuan laittoon, niin kummasti sille maistuu uudet vihannekset ja vanhatkin tutut jotka ruokapöydässä jää lautaselle. Vihreää paprikaa aivan tullaan kinuamaan äitin lautaselta! :D

Treenit tuntuu kivoilta, käsipäivästä tykkään paljon. Jalkapäivänä saa kiristellä hampaita, polvet poksuu jne. Ja aikaakin menee vaan se 30 min, joka on tosi kivaa kun on tuo kohta 2v. ipana jaloissa pyörimässä. Vaikka kovasti äitiä tsempaa :)

Hyvillä mielin eteenpäin! Toivottavasti maha alkaa toimia, ja innostus jaksaa pysyä yllä!

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

SUPERDIEETTI 2014

Ja taaaaas se alkoi! :)

Juu eli nyt ollaan taas tosi meinigillä mukana, eli ostinpa itselle tuon uuden superdieetin valmennusjakson. Eka treeni tehty tänään ja ai että millä tohinalla kaikki tuli viime vuodesta mielene, se hyvä olo treenistä ja sen jälkeen, se muutos minkä saattoi nähdä ja se helkkarin hyvä olo itsestä!

Eli nyt alkaa taas muutos oleen ALASPÄIN :D

En kummemmin käsittele viime vuotta, se oli ja meni, nyt on kaste suunnattu eteenpäin.

Eli tästä lähtee tää akka kehittyyn :D

Tarkemmat mitat tulee tässä:

6.1
Paino: 70 kg
Oikea käsi: 31,5 cm
Rinnan ymp. 83,5cm
Vyötärön kapein kohta: 77cm
Vyötärö navan kohta: 92 cm
Lantion ympärys: 95,5cm
Oikea reisi: 61,5 cm
Oikea pohje: 37cm

En päivitä joka viikko jokaista mittaa, ne perus mitat eli käsi, vyötäröt, lantio, reisi.
Eli periaatteessa homma jatkuu siitä kun se vuosi sitten loppui mun eka Superdieetti 17.2.
Eli painoa on tullut kesästä takaisin, tosin nyt jo näytti 69 kg eilen.
Tulen ottamaan varmaan tänään ne kuuluisat bikinikuvat :D tosin taidan tällä kertaa ahtaa itseni ihan rintikoihin ja alushousuihin. Ehkä kesällä sitten taas bikineihin ;)

Tulkaa seuraamaan mun matkaa, toivottavasti pystyn motivoimaan ja tsemppaamaan teitä kanssa sisaria, TÄÄ TOIMII OIKEASTI ja ei se kestä kuin 6 viikkoa. Ja itselle jäi ainakin jotain aivokoppaan koska jatkoin kesään saakka kiinteytymistä ilman treenejä. Söin vaan paremmin ja aineenvaihdunta toimi oikein. Mutta itte tyrin syksyllä, ja ahdoin roskaruokaa jne surkeaan mielentilaan.

Mutta kuten jo sanoin, katse on eteenpäin ja miten hyvältä musta tuntuu kun tiedän että MÄ PYSTYN TÄHÄN!

Hitto musta tuntuu hyvältä. Tästä se alkaa. Ei hitto... Niin siistiä.

Kuullaan! :)





tiistai 26. marraskuuta 2013

Juoksemaan

Heipä hei taas!

Kesä tuli ja meni, dieetille meinattu mutta ei herkut ja perusruoka maistunu paremmin.
En ole jaksanut "nipottaa".
Ja olen ollut tyytyväinen 65-67kg painooni.

Nyt kuitenkin alkaa tyytymättömyys nostaa päätä ja haikailen vanhan harrastuksen tai lajin pariin.
Eli juoksu.

Tänään aloitan harjoitteluni juoksijaksi. Vermeet ei ole vielä sen kummoiset, mutta nollasta lähden.
Sain vinkin tämmöiseen harjoitusohjelmaan: juoksuohjelma 11 viikkoa

Tuo perustuu kuntoPlussan sivuilla nähtyihin ohjelmiin.
Ja tuossa aloitetaan nollasta, jolloin voin välttyä polvivammoilta. Jos saan tuon ohjelman vedettyä läpi eikä tule vammautumisia jne. niin haaveilen että kesällä voisin osallistu jonkinlaiseen kisaan.
Ihan perus Naisten Kymppi olisi jo riittävä :) Maraton olisi yyper mahtava, mutta maltti on valttia.

Nyt aijon keskittyä täysin juoksuharjoitteluun ja opetella iltaisin venyyttelemään. Sekin on niin simppeliä hommaa, miksi sitä ei tule tehtyä?

Mutta nyt tämmöstä. Aloitan harjoittelun viikosta nro 1. Wish me luck :)

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

HUHUH HELLETTÄ!

Hellu rei!

Sori sori kun en oo päivitellyt.

Syynä täys lopsahdus, elämässä muuta ajateltavaa nyt kauheasti.
Anoppilaan mentiin huhtikuussa, ja jätin sit dieettailut pois. Nyt syöty miten lystännyt.

Yllätyksekseni puntari näytti kuitenkin 65,5kg tänä aamuna. Tiedän sen käyneen jopa yli 66kg, mutta olen nyt mielissäni. Ilmeisesti kroppa tyytyy tähän "oikeaan" painoon, eikä kerää kaikkea rasvaa ja nestettä kroppaan.

Sen vain olen oppinut kun syö "tavallisesti" niin pierettää ihan hulluna, haisee ne pahalle ja maha on kipeänä viimeistään puolen päivän tienoilla turvotuksesta ku aamupalaksi söi leipää.

Nestettä tulee liian vähän juotua, nyt  helteellä olen patistellut itseäni tyhjäämään vesikannua.

Ja kerrottakoon että VIHAAN kun on näin KUUMA.

Nii me muutettiin kaksiosta kolmioon nyt viikko sitten, tää on ihana asunto! Tytärki nukkuu täysiä öitä, vaikka päivät on ollu melko raskaita kun toipuu muutosta ja tekkee poskihampaita.
Mutta jos sekin tästä.


Katotaan mille mää alan tässä, kun kesä tarjoaa pirusti lisää halpoja vihanneksia ja tulee ulkoiltua enemmän.

Nii ja salikortin lopetin huhtikuussa, ku ei oo rahhaa eikä tullu käytyä.

Nauttikaa te jotku näistä päivistä kun on HELLE nii mää kiroan :)

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Löysäilyä, itsensä tutkiskelua

Joo aika usein nyt tulee näitä "motivaatiota etsimässä" kirjotuksia.
Sen vuoksi ei ole tullut kirjoitettua koska en ole 100% noudattanu dieettiä, eikä se paino laske niin HURJAA vauhtia kuin voisi.

Mutta ei huoli, laskee se silti! ;) Viime maanantaina paino oli 68kg. Eli 8kg karistettu vuonna 2013.
Ja mitatki on pienenemään päin, käsivarsista alkaa viimein lähtä.

Mulla ei suju tämä "yksin" dieettailu. Mä tarvisten sen jonku "valvomaan" ja ylläpitämään kuria, ja tsemppaamaan myös. Eli harkitsen FitFarmin uutta 2.3 alkavaa Superdieettiä.
Ja noh, en harkitse enään, mä alotan sen. Haastoin myös hyvän ystäväni mukaan tuohon dieettiin, joka on 2 lapsen jälkeen hyvin tyytymätön omaan ulkomuotoonsa. Ja tarvitsee apua.

Mun mies varmaan sekoaa kun kerron alottavani uuden dieetin, sillä olen viimeiset 2 viikkoa ruikuttanut "mää en jaksa enää näitä ruokia, yhyy" :D

Iso ongelma on nyt tällä yksikseen dieettaamisella on ollut se etten kykene hillitsemään itseäni herkuilta. En saa itsenäni kieltäytymään, en sitten millään.
Kun edellisen superdieetin aikana en sormen päälläkään koskenut herkkuihin (okei leivoin tyttärelle synttärikakun, mut muuten). Eli pitää olla joku selkee juttu ja se auktoriteetti tai vastaava jolle olen tilivelvollinen, olemassa se jokin taho joka muistuttaa ja tsemppaa "jaksaa jaksaa vielä!".

Ihan överiksi siis en ole vetänyt, todellakaan. Muutosta entiseen on tapahtunut kyllä. Mutta tässä asiassa pitää vielä tutkiskella itseään ihan tosissaan.

Mittanauhan kanssa leikin tuossa aamutuimaan ja laitoin alkumitat ympärilleni. Kylläpä vaan jäi tyhjää ilmaa mittanauhan ja nahkan väliin! Ihan huimasti. Ja selkämakkarat ovat todellakin poissa.


Mikä tärkeintä, kun katson itseäni peiliin, hymyilen enkä koe itseäni rumaksi :)


Otetaan miehen kanssa bikinikuvia tänään tai huomenna, lisään ne ja tänhetkiset mitat. Kaivan esille myös kuvan ennen raskautta. Katsoin sitä taannoin, ja olen ollut TOSI hoikka. Ja muistelen tuolloin ajatelleeni itseäni lihavana... Uskomatonta miten mieli toimii.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Tavoite farkut, meneekö?

Kovasti on ollut alakuloisuutta meikäläisellä ja mieli maassa.
On tullut pullaakin maisteltua eikä liikuttua ihmeemmin.

Dieetin lopettamista harkittu ja pähkätty onko tähän varaa ja kannattaako.
Motivaation hakemista.

Eilen ja tänään sitten motivatio löytyi, ja kasvaa jälleen. Eilen tein pienen kuntotestin ja sain tehtyä naisten punnerruksia peräti 40 yhteen putkeen. Tätä ennen olin kokeillut miestenpunnerruksia ja niitä sain rutistettua jopa 7! HUHHUH! Vatsalihasliikettä sain tehtyä 25, kun muistelen aikaa jolloin en saanut yhtäkään. Kuten en miestenpunnerruksiakaan.
Leuanvetoakin yritin, mutta eih, se on vielä kaukana.

Tänään innostuin keimailemaan peilin edessä suihkun jälkeen. Näin kuinka kroppa oli kaventunut ja näytin tosi HYVÄLTÄ! Ihana vyötärö piirtynyt esiin. ja selkämakkarat ovat POISSA! JEshhh.

Kokeilin myös farkkuja jotka eivät vielä sopineet päälle vajaa kuukausi sitten. Nytpä meni nappi kiinni! :D


jeshhh! :)

Läskinahka pursuaa vielä housujen sisältä, mutta ei tässä pitkä matka ole :D Mielelläni tsippailin tuntosen pari nuo jalassa kotioloissa. On se vaan jännä millainen tunne sitä tulee, kun todellaki voi nähdä sen muutoksen, eikä vaan tuijottaa lukuja.

Mittojakin otin maanantaina, ja puntari näytti alle 70kg, eli varmaan joku 69,5kg oli se veikkus mitä nyt olen. Se on kiva kiva, alaspäin aina. Nyt yritän ottaa itseäni niskasta ja reipastua dieetin suhteen. Tulisi taas ne ihanat kelit että voisi koko perheen voimin mennä nauttimaan auringon paisteesta kasvoilla.